Saatoin käydä Helsingissä, mutta tulin ensimmäisellä mahdollisella junalla takaisin. Tikkurilan kohdalla ymmärsin, ettei minun missään nimessä kannattaisi jatkaa Helsinkiin, mutta junaa ei voinut enää kääntää palaamaan sinne, mistä se oli tulossa. Ahdasta, ahdasta. Farkkuja ja matkalaukkuja, joskaan ei minulla. Jalkani eivät mahtuneet lähijunan kapeaan loosiin.
En viihdy Helsingissä. Olen hukassa trendien ja määränpäiden keskellä - irtonaisena ja ulkopuolisena yritin väistellä vastaantulijoita, sillä he eivät väistäneet minua. Helsinki kaivaa ihmisestä esiin huonoimmat puolet. Vantaasta voi vetää suoran viivan tyhjään katseeseen, joka ei kohdistu mihinkään. Joku oli sitä paitsi kusaissut Mäkkärin nurkkapöydän alle. Tuli kiire pois.
Espoossa voi onneksi ostaa itsensä vapaaksi asioista, joita kutsutaan pahoinvoinniksi. Pahoinvoinnin vastakohta ovat korkeat aidat, joiden rajaamille pihoille ei kutsuta ketä tahansa. Minulla ei olisi ketä kutsua.
Ensi vuonna takaisin. Aikaisintaan.
