Joskus saatamme pysähtyä hetkeksi katsomaan ja ajattelemaan heitä. Osa heistä on vastenmielisiä jo ulkonäöltään, ja kenties ihmiset karttavat heitä juuri siksi. Jotkut taas olisivat huomattavan kauniita, jos heitä katsoisi edes hetken. Kun nämä naiset kuoriutuvat häissään tylsän mitättömästä arkiolemuksestaan ja loistavat, sulhasen kaverit huomaavat ensimmäistä kertaa, mitä heidän vanha kamunsa morsiamessaan näkee.
Mielenkiinnottomuus ei siis kuitenkaan ole ulkoisista seikoista johtuvaa, vaan se on eräänlaista sisäistä hohtoa, tai ehkä hohdon puutetta. Tylsää ja näkymätöntä ihmistä eivät pelasta stylisti ja ammattimeikkaaja, sillä huomaamattomuuden voi lukea hänestä ennen kuin hän on sanonut sanaakaan. Se on eleissä, tavassa kävellä, ilmeissä, katseissa. Tylsyys. Kun tylsä ihminen avaa suunsa – jos avaa – peli on jo menetetty.
Näemme heitä päivittäin koulussa, töissä, kadulla, kotonamme. Harva kuitenkaan edes pysähtyy miettimään, mitä tylsän ihmisen ulkokuoren alla tapahtuu. Mitä ajattelee ihminen, jota katsotaan ja kuunnellaan mutta jonka mietteitä kuulija ei pidä hetkeäkään merkittävinä tai tärkeinä. Miltä se tuntuu, kun seisoo seinän vieressä ja on sen kanssa yhtä ja kukaan ei katso.
Minä tiedän ja aion kertoa siitä teille.
Loin käyttäjätunnuksen kertoakseni niistä hetkistä, kun kaverinkaveri, jonka olen tuntenut kaksi vuotta, myöntää, ettei oikein muista nimeäni. Haluan kirjoittaa, miltä tuntuu viettää viikonloput järjestelmällisesti yksin kotona, kun ei edes odota keneltäkään puhelua.
Ympäriltäni ei viedä tuoleja, sillä vietän lähes kaiken vapaa-aikani kotona. En ole kiinnostunut tapaamaan ihmisiä eivätkä he minua. Minua ei koskaan tervehditä kadulla. Jos astuisin sisään baariin, en näkisi yhtiäkään tuttuja kasvoja.
Mikä tärkeintä: en edes haluaisi muuttua. Olen huomaamaton, persoonaton, näkymätön, mitätön. Hajuton ja mauton, valju. Mutta uskokaa tai älkää, nykyään kasvavissa määrin ylpeä siitä. Tämä on elämäntapani ja omalla tavallani koen, että roolini antaa minulle etulyöntiaseman. Huomaamattoman ihmisen edessä ollaan varomattomia ja lipsautellaan asioita, sillä kenelle mälsä tyyppi mitään kertoisi. Siinä he ovat oikeassa, ettei kerrokaan – nyt ja tässä hetkessä.
